tiistai 15. joulukuuta 2020

Valokuvia

 Tässä postauksessa on valokuvaus tunnin tuotoksia, sekä kotona otttuja kuvia. Kuvasimme kaverini kanssa meidän keskeneräisiä virkkaustöitä. Kuvaukset sujuivat mielestäni hyvin ja san paljon kivoja kuvia. 

Lopussa on hieman jouluisempaa kuvaa virkatun pipon keskeneräisestä palasta ja kepparista. Nämä kuvat otin kotona. Keppari kuvat onnistuivatkin erityisen hyvin mielestäni ja ne pääsevätkin instagramiini jokupäivä.





















perjantai 13. marraskuuta 2020

Seinätyö tilaus osa 1

Saimme opiskelukaverini kanssa opettajalta tehtäväksi tehdä seinätyön koulussamme työskentelevän henkilön toimistoon. 
Aluksi menimme keskustelemaan tämän henkilön/tilaajan kanssa millaista seinätyötä hän on miettinyt ja kuinka montaa työtä. Otimme myös mittoja seinästä. Samana päivänä leikkasimme lehdistä kuvia ja liimasimme niitä kartongille, näihin yritimme saada materiaaleja, muotoja ja värimaailmaa esille, jotka meidän mielestämme sopisivat parhaiten työhön.

















Seuraavana päivänä kävimme esittelemässä nämä kortit ja keskustelemassa lisää työstä tilaajan kanssa. Pääsimme samalle aaltopituudelle siinä, ettämillaiset värit ja muut sopisivat työhön. Vielä jäi kuitenkin pohdittavaksi, että tuleeko seinälle 2 isoa työtä vai 1 iso ja makramee amppeli. Sovimme myös tilaajan kanssa, että lähdemme tekemään jonkinlaista prototyyppiä ja tuomme sen sitten näytille sen valmistuttua.


















Eilen pääsimmekin kokeilemaan värjäystä hieman erilaisemmalla tekniikalla. Aluksi siis sekoitimme sävymaailmaan sopivia pigmenttivärejä, jonka jälkeen laitoimme erilaisilla välineillä, kuten pensseleillä, haarukoilla ja pesusienillä väriä kalvolle. Kun värejä oli kalvolla mieluisissa kohdissa ja tarpeeksi se laitettiin kankaalle ja siliteltiin käsin kangasta vasten, jotta värit jäisivät siihen kunnolla. Sen  jälkeen kalvo otettiin pois ja värjäys olikin valmis.
















Mielestäni tämä tekniikka oli todella mukavaa, helppoa ja nopeaa. Varmaan yritän tätä tulevaisuudessa vielä jotenkin hyödyntää muissa töissäni.


Seinäpojekimme jatkuu nyt siten, että kokeilemme hieman eri tekniikoita vielä ja toteutamme prototyypin, jonka voimme esitellä tilaajalle mahdollisimman pian.

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

3D suunnittelu

3D-suunnittelu säästää aikaa ja ympäristöä ja karsii turhia työvaiheita. 
Miten 3D suunnittelu toimii käytännössä?
Aluksi mallimestari tekee suunnittelijan toiveiden pohjalta kaavan, joka syötetään suunnitteluohjelmaan. Ohjelma tekee kaavasta avatarille vaatteen, jota suunnittelija voi muokata, käännellä ja väännellä. Suunnittelu ohjelmiin saa skannattua oikeat materiaalit ja värit, joten kankaan pinnassa näkyy oikea tekstuuri. Ohjelma osaa myös laskea, onko kangas laskeutuvaa vai ryhdikästä ja pukee vaatteen avattaren päälle sen mukaisesti.
Valmiin tuotoksen voi sitten lähettää helposti, nopeasti ja ekologisemmin esimerkiksi jälleenmyyjille.













https://www.fablehti.fi/halti_3d_suunnittelu/

Ekologisia tekstiilikuituja

Suomessa kehitellään jatkuvasti ekologisia tekstiilikuituja, jotka tulevaisuudessa korvaisivat esimerkiksi puuvillan, viskoosin ja polyesterin käytön tekstiilituotteissa. Tässä postauksessa kerron näistä eri kuituinnovaatioista.


Spinnova

Spinnovan kuidun raaka-aineena käytetään sellumassaa, joka hienonnetaan mekaanisesti mikrofibrilloiduksi selluloosaksi.


Valmistusprosessissa ei tarvita lainkaan haitallisia kemikaaleja tai liuottimia, eikä siinä muodostu lainkaan jätevirtoja. 


Vedenkulutus on myös 99 % alhaisempaa, kun puuvillaa valmistettaessa. 

Materiaali voidaan myös käytön jälkeen kierrättää samassa prosessissa aina uudelleen, ilman kuidun laadun heikkenemistä. Lisäksi kuitu on sellaisenaan biohajoavaa.


Materiaalin ominaisuuksiin kuuluu se, että sen tuntu on lähimpänä puuvillaa tai pellavaa. Kuitu on myös lujaa, hyvin värjäytyvää ja sen lämmöneristävyys on villan kaltainen.




Infinited Fiber


Raaka-aine: Infinited Fiberin kehittämällä selluloosakarbamaattimenetelmällä voidaan valmistaa täysin uutta selluloosakuitua tekstiilijätteestä. Raaka-aineena voidaan käyttää myös kierrätyskartonkia sekä puupohjaista tai maataloudesta peräisin olevaa selluloosamassaa.

Kuitua valmistetaan irrottamalla selluloosa raaka-aineesta liuottamalla urean avulla. Sen jälkeen se muutetaan liuokseksi, josta valmistetaan uutta kuitua. Käytön jälkeen kuidusta tehdyt tekstiilit voidaan kierrättää uudelleen samassa prosessissa yhdessä muun tekstiilijätteen kanssa.


Valmistusmenetelmässä veden, kemikaalien ja energian kulutus on huomattavasti vähäisempää kuin esimerkiksi puuvillan valmistuksessa. Yrityksen mukaan yhteen t-paitaan tarvittavan kuitumäärän valmistaminen vaatii noin 14 litraa vettä, kun taas vastaavan puuvillakuitumäärän tuottaminen vaatii yli 600 litraa vettä. 

Tämän menetelmän etuihin lukeutuu myös se, että jauhemaista selluloosakarbamaattia voi varastoida useamman vuoden ja kuljettaa kuivarahtina.

Materiaalin ominaisuuksiin kuuluu, että sillä on luonnollinen, puuvillan kaltainen tuntu ja sen värjäytyvyys on erinomainen.
























Ioncell


Ioncell-menetelmällä voidaan valmistaa laadukasta tekstiilikuitua puusta, kierrätyspaperista ja -pahvista sekä tekstiilijätteestä. Ioncell-kuidun valmistusprosessissa käytetään ionisia liuottimia, jotka voidaan kierrättää, mikä on tietysti tärkeää ekologisuuden näkökulmasta.


Materiaalin ominaisuuksia on, että Ioncell-kuidulla on luonnonkuidun pehmeä tuntu, silkkimäinen hohde ja se on erittäin vahvaa jopa märkänä. Kuidusta valmistettu kangas on myös hyvin värjäytyvää ja sitä on helppoa työstää. Myös Ioncell-kuitu on sellaisenaan biohajoavaa.





Metsä Fibre


Raaka-aineena hyödynnetään Metsä Fibren kuivaamatonta paperisellua. Valmistuksessa käytetään sellua liuottavaa ionista yhdistettä.


Metsä Springin menetelmällä valmistettu kuitu on ominaisuuksiltaan lyocellin kaltaista, sellaisenaan biohajoavaa ja prosessissa uudestaan kierrätettävää tekstiilikuitua.



BioCelSolia


BioCelSolia on valmistettu muun muassa kuusesta, koivusta ja männystä, mutta raaka-aineena toimii kaikki puuselluloosa. 


Selluloosan liuottamiseen käytetään ympäristölle haitallisen rikkihiilen sijaan luonnosta saatavia entsyymejä. Tuotantoprosessi ei ole kokonaan myrkytön, mutta viskoosin valmistukseen verrattuna huomattavasti ympäristöystävällisempi.


Valmis kuitu on ominaisuuksiltaan viskoosin kaltainen, mutta kuidun kosteudenimukyky on puuvillaan tai viskoosiin verrattuna parempi, joten esimerkiksi kuidun värjäytyvyys on erittäin hyvä eikä materiaali ole sähköistyvää. BioCelSol-kuidusta valmistettu materiaali on myös laskeutuvaa ja lämmittävää sekä pehmeämpää kuin puuvilla.



 https://www.stjm.fi/uutiset/ekologisia-tekstiilikuituja/






Somen käyttö markkinoinnin apuna

Tässä postauksessa kerron lyhyesti markkinoinnissa somessa ja omasta markkinoinnista. Tähän postaukseen sain inspiraationi tästä artikkelista

Sosiaalinen media tarjoaa kanavan, jota pitkin asiakkaille on mahdollista viestiä nopeasti ja vuorovaikutteisesti.

Jotta yrityksesi voisi menestyä sosiaalisessa mediassa, täytyy markkinoinnin olla suunnitelmallista ja tavoitteellista. Sosiaalisen median markkinointi tulee siis aloittaa strategian luomisesta. 


Miten kohdentaa somemarkkinointia?

Jotta tiedät miten kohdentaa somemarkkinointia tulee sinun tietää millaiset asiakkaasi ovat/millainen kohdeyleisö sinulla on.

Voit luoda kuvitteellisen ostajapersoonan, eli ihanneasiakkaan. Ostajapersoonan avulla ymmärrät asiakkaitasi paremmin. Tiedät suurinpiirtein, miten asiakkaasi ajattelevat ja mitä he mahdollisesti tarvitsevat. Näin pystyt räätälöimään viestinnästä kohdeyleisölle mieluista.



Missä kanavissa markkinoida yritystä?


Paikkoja missä yritykset eniten somemarkkinointia toteuttavat ovat:


Facebook

Instagram

Twitter

LinkedIn

Snapchat


Suosituimmissa kanavissa asiakkaat ovat jo paikalla, mutta samalla se tarkoittaa, että kanavat ovat myös hyvin kilpailtuja. Kannattaa miettiä siis tarkkaan missä somekanavissa yrityksesi on. 


Tässä artikkelissa oli mielestäni mielenkiintoinen juttu siitä, että miten myös pinterestiä voi käyttää markkinoinnissa. Itselleni tämä ei ole tullut mieleen, mutta täytyy kyllä alkaa harkita kuvien laittamista sinne.

Markkinointi kanavia ei kannata myöskään olla liikaa sillä niiden päivittämiseen ja muuhun kuluu huomattavasti aikaa. 


Somekanavalla kannattaa myös olla jokseenkin aktiivinen, jotta ihmisillä pysyy kiinnostus yllä. Tähän auttaa aikataulutus ja kalenteri, johon merkkaa tietyt päivät esimerkiksi milloin uuden päivityksen laittaa ja mihin somekanavaan.



AlmanHepat 4H-yrityksen markkinointi somessa

Yritykselläni on tili Instagramissa ja Facebookissa, olen todennut ne minulle hepoimmiksi ja kannattavimmiksi markkinointikanaviksi. Molemista olen löytänyt myös tietynlaista  kohdeyleisöäni, joka on tietysti hyvä asia. 
Minun pitäisi kyllä enemmän päivitellä molempiin kanaviin ja järjestelmälisemmin, mutta koulu ja muut hommat vievät paljon aikaani.

torstai 22. lokakuuta 2020

Projekteja työstämässä

Epäsymmetrinen takki

Päässäni pyöri ajatus takista, missä toinen puoli olisi värjättyä lakana kangasta ja toinen puoli farkkua. Sain ajatuksen paperille ja värjäysvaiheessa beige muuttuikin vaaleanpunaiseksi.






Kankaasta tuli kuitenkin niin ihmeellisen värinen, joten jätin farkkukankaan pois ja värjäsin 2 lakanaa koneessa, jos niistä saisin toisen puolen takkiini.



Nekään eivät kuitenkaan onnistuneet, joten värjäsin yhden lakanan lisää käyttäen tuota rypistämistekniikkaa, mitä takin toisen puolen tahtoisin olevan. Sekään ei sopinut minkään aikaisemmin värjänneeni kankaan kanssa, joten päätin laittaa projektin tauolle ja miettiä uusia ratkaisuja.

Tuli myös harjoiteltua kaavan muokkaamista, kun takin kaavoja tein. Tein myös eraa kertaa kauluksen kaavan, mikä oli kyllä hieman hankalaa.



Puhelimeen taustakuva

Tahdoin puhelimeeni ruskea sävyisen taustakuvan, josta tulikin lopulta niin kiva, että tein siitä ihan kunnon printinkin. Tästä kuosista tein myös pari kangasmaskia jo! Printtejä minulla olisi kyllä niin paljon valmiina, että niitä pitäisi kyllä pikkuhiljaa alkaa laitamaan kankaallekkin.



Keppihevosia

Keppihevosten kanssa olen nyt kokeillut hieman uusia kaavoja, jotka olen todennut hyväksi. Nyt joulun lähestyessä on tullut useampia joululahjatilauksia ja niitä n kyllä ollut mukavaa toteuttaa!










Virkkaamiseen hurahtamista

Olen nyt syksyn aikana hurahtanut täysin virkkaamiseen. Tällä hetkellä työnalla on jonkin sortin liivi ja paloista tehty takki, joiden ohjeet löysin youtubesta. Olen huomannut, että siellä on paljon erilaisia ohjeita. Eikä välttämättä haittaa, jos ne ovat eri kielellä, sillä kun näkee mitä videossa tehään, voi sen perusteella itse tehdä perässä. Oppiihan siinä samalla sitten myös tähän liittyvää sanastoa.


Viime viikonlopun työnä oli tehdä liiviin resoreita ihanassa auringonpaisteessa!

Virkattu toppi

Olen myös ensi kesäksi tehnyt itselleni pari virkattua toppia. Toinen niistä on tällainen neon keltainen, joka on mielestäni aika kivan pirteä! Näiden selkään olen laittanut nyöritykset, niin saan siitä iltselleni istuvan ja ei myöskään haittaa, vaikka se hieman venyisi tai jotakin vastaavaa. 




Virkatut shortsit

Myös shortsit olen virkannut, näitä tosin aloitin jo kesälomalla. Näihin minun pitäisi kyllä tehdä vielä vuori, sillä en pidä ajatuksesta käyttää näitä, kun niissä on hieman reikiä. Tulen varmasti tekemään talven aikana toisetkin tälläiset, sillä nämä tuntuvat ihanalta jalassa!