lauantai 7. joulukuuta 2019

Pixelstick kuvauksissa apurina

Heippa kaikille lukijoille! Tälläkertaa minulla onkin teille hieman erikoisempi postaus.

29.11 perjantaina minulla olikin hieman erilainen koulupäivä, sillä olin Lehmirannan lomakeskuksessa auttelemassa mummiani Liisa Salmenperää ja Jukka Lainetta heidän valokuvausprojektissaan.

Projektin tavoitteena oli kuvata yli 65 vuotiaiden leskien kuolleeeseen puolisoon liittyvien muistojen merkitystä ja muutosta, hyödyntäen valomaalaus- ja pixelstick- valokuvausmenetelmiä. Nämä valokuvaus menetelmät antavat mahdollisuuden yhdistää nyt hetken menneisyyden muistoihin.


Valokuvaus toimi käytännössä niin, että leski asettautuu kuvattavaksi ja pixelstickiä, jonka muistikorttiin on tallennettu kuvattavan lesken muistokuva liikutellaan kuvattavan ympärillä. Lopputuloksena uusi kuva, jossa leski ja hänen muistokuvansa näkyvät.


Tätä projektia mummini ja Jukka menevät esittelemään Tampereen yliopiston Surukonferensiin huhtikuussa 2020 ja Suomen Valokuvaterapiayhdistyksen Ideatorille tammikuussa 2020. He aikovat tehdä myös näyttelyn kuvista, kunhan kerkeävät.


Minä itse muokkasin kuvia, jotta ne voitiin tulostaa mukaan näille leskille muistoksi kokemuksesta.  Otin myös työ vaihe kuvia, joita olenkin tämän tekstin sekaan hieman ripotellut.

Mielestäni tämä oli erittäin mielenkiintoinen tilaisuus päästä seuraamaan tällaista valokuvausta. Sainkin muutemia ideoita, miten tätä menetelmää voisi käyttää myös tuotteideni valokuvauksessa tulevaisuudessa!

maanantai 2. joulukuuta 2019

Joulumyyjäis tunnelmia

Marraskuun aikana tuli käytyä kaksissa joulumyyjäisissä. Ekat olivatkin täällä meidän koululla, Salon Seudun Ammattiopistolla pariviikkoa sitten (21.11) torstaina. Sielä oli todela mukava tunnelma ja kauppa kävi minullakin ihan hyvin. 
Kuvassa myyntipöytä koulun joulumyyjäisissä ennen myyjäisten alkua.

Toiset myyjäiset olivat vähän kauempana Mathildedalissa nyt lauantaina (30.11). Myyntipöytä ei ollut muodoltaan kovinkaan hyvä minulla ja opiskelukavereillani, joten joku joutui aika myymään kaikkien tuotteita. Myyntiä olisi varmasti ollut enemmän, jos olisin voinut kertoa tuotteistani peremmin ihmisille. Harmillisesti unohdin ottaa myyntipöydästä kuvaa ennen niiden aukeamista. Ihmisiä oli niin paljon, että kuvan ottaminen jälkeen päin olisi ollut hieman haastavaa.

Molemmissa tapahtumissa myin keppihevosia ja muita koulussa tekemiäni käsitöitä, joista kerron hieman lisää alempana kuvien kera.

Tässä on valmistumassa omalla printilläni varustettuja leivinliinoja koulumme myyjäisiin.

Näitä pehmopupuja olen valmistanutkin jo useamman kappaleen ja muutama löysikin rakastavan kotinsa molemmissa myyjäisissä. Näissä on tosiaankin hyödynnrtty keppihevosista jääneitä jämäpaloja!

Ensimmäinen pehmopupu valmistunut mathildedalin myyjäisiin.

Taitaa olla kepitystalkoot käynnissä.

Kaikki myyntihepat kepitettynä odottelemassa uutta omistajaansa!

Valmiita keittiöliinoja.
Tiskirättejä tuli myös tehtyä vähän päälle 20 kappaletta. Näitä myin myös setteitä keittiöliinojen kanssa!
Ensimmäinen testi tiskirätti.
Hyvää alkavaa viikkoa vielä kaikille lukijoille!

Valokuvausta!

Heippa! Loka- ja marraskuun aikana olen kuvaillut keppihevosia melko ahkeraan niin koulussa, kuin myös kotona. Olen onllut myös itse kuvattavana heppojeni kanssa. Tähän postaukseen ajattelin kasata muutamia valokuvia tältä ajalta ja kertoa hieman kuvauksista.

Mummini tuli meille kuvaamaan halloweenina ja tulikin hieman pelottavampia kuvia otettua. Kuvissa on käyttänyt pixelstickiä, minkä avulla saimme taustalle erillaisia kuvia. Näiden kuvien ottaminen oli kyllä mielenkiintoista puuhaa ja toivottavasti pääsen tästä pixelstickin käytöstä oppimaan joskus lisääkin.

Pelottava kepparini Riikka ja minä pimeässä metsässä.

Olin jo pitkän aikaa tahtonut ottaa syksyisiä sänkipelto kuvia uljaasta oristani  Ianista. Yhtenä aamuna oliskin niin mahtava usva, joka oli tietty pakko hyödyntää. Lopputuloksena tuliuseita julkaisukelpoisia kuvia ja tässä niistä pari.





Meillä on ollut myös koulussa valokuvausta ja kuvanmuokkausta.
Käytin näiden kuvien ensimmäiset tunnit miettien mitä tuotteitani kuvaan, miten ne asettelen, mitä värejä tahdon sun muuta. Inspiroidun vanhasta ladon ovesta ulkona ja päätin toteuttaa yhden pitkäaikaisista kuvaus ideoistani, jota en ollut vielä päässyt toteuttamaan. 

Halusin saada hevosista kuvan, kun ne ovat riimunnaruistaan kiinni hoitopaikan tolpassa. Sainkin muuteman hyvän kuvan, joita lähdin muokkaamaan Adobe Lightroom ohjelmalla. En hirveästi käytä kuvanmuokkausohjelmia, koska no en oikeastaan ole osannut niitä oikein käyttää. Nyt sain hieman ohjeita miten tätä Lightroomia käytetään ja se vaikutti loppujenlopuksi aika helpoltakin. Tulen siis jatkossa hyödyntämään sitä ottamissani kuvissa.
Tämä poni ostettiinkin hauskasti netinkautta kesken kuvausten. :)


torstai 12. syyskuuta 2019

Taiteiden yö ja Habitaren reissu

Tässä kahden viikon sisällä on tapahtunut hieman kaikenlaista. Viikko sitten torstaina (5.9) järjestettiin Taiteiden yö, jossa itsekkin olin muotinäytöksen mallina. Mallina oleminen oli myös todella kiva kokemus ja varmasti jatkossakin voisin siihen hommaan ilmoittautua, mikäli on tarvetta.

Tapahtuma oli todella mukava tänäkin vuonna, vaikka vettä tuli välillä aika kovin.


Sitten hieman tuoreempia juttuja tältä viikolta!


Olimme eilen Helsingissä ja kävimme Habitaressa, josta napsin hieman kuvia teillekkin tänne.


Harmillisesti en muista mistä kojusta tämän kuvan nappasin, mutta tämän sommittelun värit ja materiaalit olivat mielestäni todella ihania!

Nämä koottavat tuotteet olivat mielenkiintoisia.

Pidin kovasti näiden sälekaihtimien ideasta, se oli todella hauska!


Softrend Groupilla oli myös kivoja värejä!

Nämä Eero Aarnio suunnittelemat tuolit käänsivät ainakin minun katseeni hauskojen muotojen ja ison kokonsa, sekä kirkkaiden värien avulla.  

Messuilla näkyi paljon ihania värejä, mutta pastellin-, keltaisen-  ja luonnon sävyjä näkyi mielestäni eniten.

Havi's in kojun värit ja seinien kuosit olivat todella ihania, joten nappasin niistäkin kuvat.

Vlody kojuun oli myös tehty todella kivoja sommittelu ratkaisuja ja pidin paljon sen väreistä.

Ihanat pinnit herättivät ainakin kavereideni huomion Vlodyn kojulla käydessämme.

Fanni K/Rento koju oli mielestäni todella upe ja huomasi, että siihen oli käytetty hyvin paljon aikaa.   Heillä oli myös todella kivoja kodin sisustuksen tuotteita.

Luulen, että tällä hetkellä ajankohtainen asia oli kierrättäminen. Messuilla oli hyvin paljon kierrätetystä materiaaleista valmistettuja tuotteita ja niitä pääsi myös itse valmistamaan!

Muotoiluosastolla pääsikin itse tekemään vanhasta messumatosta Piia Keton ohjauksella korvakoruja. 

Aaro Forsmanin tee kojusta tuli ihanat tuoksut ja se oli myös todella kivan värikäs!

Valonan kojun upeat korut herättivät minun kiinnostukseni ja mukaani tarttuikin upeat korvakorut!
Oli kyllä todella kiva reissu ja tuli paljon hyviä ideoita!

torstai 29. elokuuta 2019

Päivä Fiskarssissa

Olimme maanantaina 26.8 Fiskarssissa ja oli kyllä tosi kiva reissu! Päivittelikin jo hieman silloin instagramiini @kankahilla päivästä ja pakko sanoa, että se oli kyllä aivan upea paikka! Toivottavasti pääsen käymään toistekkin. Ajattelin tehdä vielä tännekin tällaisen pienen kuva postauksen reissusta, joten nyt tulee hieman kuvia.













Kasseja ja pussukoita

Tässä lähiaikoina on on tullut tehtyä paljon kaikenlaisia harjoituksia. Ensimmäisen kuvan kassi oli ensimmäinen ompelu työni täällä koulussa. Se onnistui mielestäni todella hyvin ja pääsee kyllä käyttöön.

Kuvassa koulusssa tekemäni, ulkoilukankaasta
valmistettu kassi.


Samana päivänä tuli myös tehtyä muutemia pikku pussukoita. Kankaan mitä näissä käytin olin tehnyt jo aikaisemmin, kun harjoittelimme Photoshopin ja tekstiilitulostin käyttöä. 

löytyy

Tähän pussukkaa tuli sisälle myös pienet taskut!
Tässä hieman pienempi vuorellinen pussukkaa.

Näiden pussukoiden lisäksi tuli tehtyä pari pienempääkin.


Isoäitini kauppakassi

Isoäitini tilasi minulta myös itselleen hieman isomman kauppakassin ja sellaisen pyöräytin vielä kotona illalla samaisena päivänä. Tuli melko paljon ommeltua sinä päivänä..
Tämän kassin tein vanhasta pöytäliinasta ja siitä tuli oikein kivan näköinen, vaikka itse sanonkin!
Isoäitini tilaama kauppakassi.







keskiviikko 28. elokuuta 2019

Tumalle kankaalle tulostamisen työvaiheita

Heippa taas kaikille blogin lukijoille!

Tässä postauksessa kerron hieman työvaiheita, kun tein printtiä tummalle kankaalle.

Teimme  pari viikkoa sitten printtejä harjoituksena, että photoshopin käyttö ja printtejen teko tulisi "rutiiniksi". Itse tein silloin sinisistä perhosista ja ruusuista pari harjoitusta, josta ruusuprintti pääsikin käyttöön.

Päätin tehdä ruusu kuosista jonkinlaisen kassin/jumppa pussin tummalle kankaalle. Ensiksi leikkasin tummanharmaasta kankaasta sopivat palat kassia varten. Sen jälkeen menin levittämään kankaan päälle esikäsittely ainetta. Kuosi tulee näkymään paremmin, kun sitä on laitettu sille alueelle minne kuvio tulostetaan tekstiilitulostimella.

Levitettyäni esikäsittely ainetta prässäsin kankaan, jotta aine kuivuisi nopeammin. Kankaan kuivuttua tulostin kankaalle ruusu printtini, joka tuli kankaalle hieman huonona, koska valkoinen pohjaväri ei tullut niin hyvänä.
Tulostimesta tulleen kankaan, laitoin vielä prässiin, ettei siitä irtoaisi mitään ja printti kiinnittyisi siihen kunnolla.
Ajattelin kuitenkin, että voisin jättää ruusut taustaksi ja tulostaa niiden päälle vielä jotakin.

Kuvassa olen juuri prässännyt kankaan, jotta esikäsittely aine kuivuisi hieman nopeammin. 

Kuvassa kankaalle on tulostumassa valkoinen pohjakerros. 
Kiinnitin printin vielä prässillä, kun se oli tulostunut kankaalle.

Kuvassa juuri prässistä tullut kangas.

Lähikuvaa ruusu printistä.