torstai 28. tammikuuta 2021

Vaatehuolto

Pipon huolenpito

Tässä postauksessa käsittelen tekemieni virkattujen pipojen hoitoa ja huolenpitoa. Käyn läpi myös millainen on laadukas ja aikaa kestävä tuote.

Päivittäinen huolenpito

Tekemäni pipot eivät tarvitse kovinkaan paljoa päivittäistä huolenpitoa. Tietysti sekin riippuu paljon pipon käyttäjästä, paljonko pipoa tarvitsee huoltaa, pestä jne. Isoin päivittäin tehtävä asia on kuitenkin säilytys. Pipoa kannattaa säilyttää suojassa auringolta ja melko suorana, jotta niiden väri ei haalistu ja ne pysyvät tasaisena.

Pipon peseminen

Villaista tuotetta ei tarvitse pestä niin usein, kuin muista materiaaleista tehtyjä tuotteita. villa hylkii likaa ja raikastuu tuulettumalla. Peseminen kannattaa siis vasta silloin, kun lika tuntuu, näkyy tai haisee. Jos tuote tuntuu epämiellyttävältä tai ei lämmitä pitkän käytön jälkeen enää niin hyvin voi se johtua siitä, että tuote on likainen.

Pipon käyttötavalla on myös merkitystä, jos pipo on käytössä vain vähän esimerkiksi kauppareissun ajan se voi kestää pitkänkin ajan ilman pesua. Jos pipoa käytetään esimerkiksi urheillessa tai se on leikki-ikäisen lapsen käytössä on hyvin paljon todennäköisempää, että se alkaa mahdollisen hikoilun takia likastua.

Pipojeni materiaalina toimii toistaiseksi Novitan 7-veljestä villalanka, jossa on 75% villaa ja 25% polyamidia antamassa langalle kestävyyttä. 
Tuotteen voi pestä käsin tai koneessa. Koneessa peseminen on kuitenkin suositellumpi vaihtoehto Novitan sivuilla, sillä se venyttää tuotetta joskus vähemmän kuin käsin pesu. Tuotteen voi laittaa konepesun ajaksi myös pesupussiin, jotta välttää sen turhaa hankaamista.
Lankavyötteen mukaan siitä tehty tuote kannattaa pestä hienopesuohjelmassa 40 asteessa. Villa ei kestä suuria lämpötilan vaihteluita, joten lämpötila kannattaa pitää mahdollisimman tasaisena. Pesuaineen kannattaa olla myös nestemäistä, sillä jauhemaisen pesuaineen hiput voivat jäädä kiinni villan kuituihin. Valkaisuainetta ei saa vyötteen mukaan käyttää.

























Minun täytyisi vielä testata kuinka hyvin piponi ja siinä oleva nahkainen merkki kestävät pesua, jotta osaan tarkemmin sanoa niille kannattavimmat pesutavat ja vinkit. 

Pipon kuivattaminen

Pesun jälkeen tuotteesta kannattaa liiat vedet puristaa pois ja laittaa se kuivumaan vaakatasoon, esimerkiksi pyykkitelineen päälle. Näin märkä villatuote ei veny ihan hirmuisesti. Kuivausrummun käyttämistä ei suositella.

Pipon silitys

Lankavyötteen mukaan siitä tehty tuote tulisi silittää enintään 100 asteessa. Pipojeni pinnan ollessa resorimainen ajattelin, että sille kannattavampaa on höyryttäminen, koska silitys voi litistää pinnan ja viedä kuohkeuden. 

Nukan poistaminen

Jos pipo nukkaantuu voi sen poistoon käyttää nukanpoistajaa. Pipon pinta on kuitenkin hieman haastaja, joten sen poisto voi olla hieman haasteellista ja aikaa vievää.

Pipon korjaaminen

Jos tekemäni pipo hajoaa ja sen voisi vielä korjata ja se on kannattavaa. Suosittelen parsimista saman tai eri värisellä langalla. Mahdollisen reijän yms. kohdalle voi kokeilla myös kirjomista ja tuotteesta tulee entistä uniikimpi ja se saa myös samalla lisää käyttö aikaa. 

Mistä tunnistaa laadun?

Laadun tunnistaa siitä, että tuote on tehty kestävistä ja laadukkaista materiaaleista. Myös tapa millä tuote on tehty on suuressa osassa. Usein se näkyy myös hinnassa tällöin. Tuote ei myöskään kulu ja pysyy hyvänä pitkässä ja kovemmassakin käytössä.


Lähteet:










keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Käsintehty pipo ja liivi

Käsintehty pipo ja liivi

Käsin virkattu pipo ja liivi lämmittävät hyvin kylmimpinä päivinä. 

Lämmin pipo

Lämpimän pipon saat helposti ja nopeasti valmistettua villalangasta. 



Pipon värimaailmaa voit suunnitella ensin paperille.


Käsin tehty liivi 

Käsin virkattu liivi on lämmin syksyn ja talven asuste.





 

torstai 21. tammikuuta 2021

Raportit






























Tässä linkki löytämääni Annika Nykäsen tekemään opinnäytetyöhön, jossa kerrottiin todella hyvin eri raporteista ja kuosisuunnittelusta:

keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Flat lay kuvia pipoista






 

Kohderyhmän määrittely


Tuotteena virkattupipo

Tuotteinani on pipot, jotka ovat valmistettu villalangasta. Neulomisen sijaan nämä pipot ovat tehty käsin virkkaamalla. 

Kohderyhmä

Kohderyhmänäni toimivat ihmiset, jotka käyttävät pipoja. Joustavan materiaalin ja erilaisten värien takia pipot sopivat lähes jokaisen päähän. Asiakkaalle piposta on hyötyä pään lämmikkeenä viileissä ilmoissa.

Vaikka pipot ovat samalaisia, niiden eri väreistä huokuu omalaisensa tunnelma. Varsinkin jos tietää niiden nimen/inspiraation lähteen.

Harmi beanie

Harmi beanie on harmaa sävyinen pipo, jonka väristä itselleni tulee hieman "masentunut" fiilis. Väristä on kuitenkin hyötyäkin se ollessa melko neutraali, se meinaan sopii monien muiden sävyjen/vaatteiden kanssa yhteen.















Purha beanie

Purha beanie on sinisävyinen pipo, mikä sai inspiraationsa saaristoista, pienistä puroista ja yksinkertaisestä vedestä. Sana purha tarkoittaa vesiputousta tai kosken kuohua ja se sopiikin erinomaisesti tämän pipon nimeksi.











Naapu beanie

Naapu beanie on kellertävä pipo, mikä sai inspiraationsa nimestään. Sana naapu tarkoittaa ohran- tai kauranlyhteistä koottua kekoa, herhelyhdettä, pellava- tai hamppukääröä. 





maanantai 11. tammikuuta 2021

Silkki ja synteettiset kuidut

Silkki

Tästä linkistä pääset artikkeliin ja videoon, missä kerrotaan silkistä ja sen historiasta.

Tästä linkistä pääset videoon, missä silkkiä valmistetaan.


Synteettiset kuidut

Synteettiset kuidut ovat teollisesti valmistettuja kuituja, joiden lähtöaineet ovat öljyteollisuuden tuotteita. Etsiessäni tietoa löysin Rekki nimisen brändin, joka oli mielestäni tehnyt hyvän artikkelin synteettisistä kuiduista. Siinä kerrottiin hyvin perus asioita näistä kuiduista, sekä erikseen tunnetuimmista synteettisista kuiduista, eli polyamidista, polyesterista, akryylista ja elastaanista. Lopuksi oli vielä mainittu niiden valmistuksesta tulevasta muovi jätteestä, mistä on haittaa.

Pääset tästä linkistä kyseiseen artikkeliin.


torstai 7. tammikuuta 2021

Kankaiden testausmenetelmät

 Kankaita testataan, jotta voitaisiin tietää niiden soveltuvuus erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tässä muutamia asioita, mitä voidaan testata:

Kankaan hankauksenkestoa voidaan testata, se kertoo yleensä siitä kuinka kestävä kangas on. Tätä testataan yleensä erilaisten laitteiden avulla. Hankauksenkeston testaamisen yhteydessä voidaan katsoa myös kuinka paljon tuote nukkaantuu käytössä.

Kankaan palonkestoa voidaan myös testata. Palonkestäviä kankaita käytetään yleensä huonekaluissa, varsinkin julkisissa tiloissa. Alla olevassa videossa näkyy miten palosuojaamaton huone palaa nopeammin ja pahemmin, kuin suojattu.

Värin ja valonkestoa voidaan myös testata. 
Erityisesti luonnonmateriaaleista tehdyt kankaat eivät kestä niin hyvin auringon valoa kuin tekokuitukankaat. Alla olevassa videossa näkyy miten testataan vaatteet kestävät ultraviolettisäteilyä.

Osa kankaista saattaa myös kutistua tai venyä ja sitäkin voidaan testata. Yleensä peseminen aiheuttaa kutistumista ja venymistä. Pesussa tapahtuvien mekaanisten muokkausten, pesuliuoksen, pesulämpötilan, kuivaustavan ja kankaan ominaisuuksien mukaan tuote saattaa menettää ryhdikkyyttään ja kutistua. Tämän takia on tärkeää noudattaa pesuohjetta.







Vaatteen kulku puuvillapellolta kuluttajalle


 

Tekstiilien hoito-ohjeet

Tässä postauksessa käyn läpi 10 vaatekappaleen hoito-ohjemerkinnät.


Ensimmäisenä vuorossa on harmahtava paita, jossa on polyesteria, puuvillaa ja elastaania. Tälle vaatteelle on merkattu hoito-ohjeiksi vesipesu normaalilla ohjelmalla 40 asteessa. Valkaisuaineen käyttö ja rumpukuivaus on kielletty. Silittää voi enintää 150 asteessa ja vaatteelle voi tehdä kemiallisen pesun.

























Toisena vaatteena oli villapaita tyyppinen vaate, jossa on puuvillaa, polyamidia, uutta villaa, alpakkaa ja elastaania. Tämän vaatteen hoito-ohjeet olivat: käsinpeu maksimissaan 40 asteessa, silitys enintään 110 asteessa ja kemiallisen pesun voi tehdä tälle vaatteelle. Valkaisuaineen käyttö ja rumpukuivaus ovat kiellettyvä.

























Seuraavana vaatteena on huppari, missä on on puuvillaa ja polyesteriä. Tällä vaatteella oli täysin samat hoito-ohjeet, kuin ensimmäisellä vaatteella, joten niiden seloistuksen voi hieman ylempää.

























Sitten seuraavaksi vuorossa on housut, missä on käytetty puuvillaa, polyesteria ja elastaania.
Nämä housut pitäisi pestä varovaisella ohjelmalla 30 asteessa. Happi valkaisu on sallittu ja myöskin rumpukuivaus varovaisella ohjelmalla max 60 asteessa. Silittää voi max 110 asteessa ja kemiallista pesua voi käyttää.

























Sitten löytyy toinen huppari, missä on käytetty puuvillaa ja polyesteriä. Tämän vaatteen voi pestä max. 40 asteessa ja rumpukuivata max. 60 asteessa. Valkaisuaineen käyttö ja kemiallinen pesu on kielletty. Silittää voi enintää 150 asteessa.

























Näissä housuissa on käytetty pelkästään puuvillaa. Hoito-ohjeina on pesu varovaisella ohjelmalla 30 asteessa. Valkaisuaineen käyttö ja kemiallinen pesu on kielletty. Rumpukuivaus max. 60 asteessa ja silitys enintään 110 asteessa.

























Sitten vuorossa on kolmas huppari, missä on käytetty puuvillaa ja kierrätettyä polyesteria. Hoito-ohjeina on pesu 40 asteessa ja silittää voi max. 110 asteessa. Valkaisuaineen käyttö, rumpukuivaus ja kemiallinen pesu ovat kielletty.

























Seuraavat housut ovat 100% puuvillaa. Näiden hoito-ohjeena on pesu 40 asteessa ja silitys enintää 150 asteessa. Valkaisuaineen käyttö, rumpukuivaus ja kemiallinen pesu ovat kielletty.

























Näissä housuissa päälikangas on puuvillaa ja elastaania. Taskun vuori on polyesteria, puuvillaa. Hoito-ohjeet tälle vaatteelle on pesu 40 asteessa ja silittää voi enintää 150 asteessa. Valkaisuaineen käyttö, rumpukuivaus ja kemiallinen pesu on kielletty.


Viimeisenä on paita, missä on käytetty puuvillaa. Tämän paidan hoito-ohjeet ovat pesu 30 asteessa varovaisella ohjelmalla. Valkaisuaineen käyttö ja rumpukuivaus on kielletty. Silitys enintään 110 asteessa ja kemiallinen pesu on sallittu.



Mielestäni kaikkien vaatteiden hoito-ohjeet ovat mietitty hyvin siihen nähden millainen tuote on ja mitä materiaaleja siinä on käytetty. Hoito-ohjeissa on hyvin mietitty myös sitä minkä värisiä ne ovat.