keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Työssäoppiminen

Olen ollut nyt toukokuun puolestavälistä työssäoppimassa Mathildedalissa Ruukin kehräämössä

Ruukin kehräämö on vuonna 2012 perustettu pienkehräämö, missä valmistetaan lankaa pääosin alpakan villasta. Suosittelen ehdottomasti vilkaisemaan heidän nettisivut läpi, sillä sieltä löytää paljon tietoa tästä upeasta kuidusta, kuin myös mahtavasta yrityksestä. 

Itse olen näiden viikkojen aikana päässyt puuhailemaan siellä aika paljon  kaikenlaista. Viimeisen kahden päivän aikana olen suunnitellut oman langan, josta ajattelinkin nyt hieman kertoa enemmän.

Lankani suunnittelu lähti sillä käyntiin, että pohdin minkä sävyistä siitä suurin piirtein haluaisin ja haluanko joukkoon esimerkiksi kasviväreillä värjättyä villisilkkiä. Alpakanvillat, mitä lankaan käytin olivat niin sanotusti "ylimääräisiä" mitä oli jäänyt karstasta ja venyttäjästä yli. Ne olivat jo siis käyneet alkupään laitteissa, eli laamalingossa (suurimmat roskat pois), jonka jälkeen ne on pesty. Pesun jälkeen ne menivät pikkeriin (esikarsta) ja siitä hoitoaineen saaneena erottelijaan, joka erottelee karkeammat ja hienommat kuidut erikseen. Tämän jälkeen se on vielä mennyt karstaan. 


Alpakanvillaa

Kasvivärjättyä villisilkkiä



Valitsin erilaisia rusehtavia ja vaaleita alpakan villoja, joissa osassa jo oli hieman vihreää ja sinistä villisilkkiä seassa. Päätin sen mukaan laittaa villisilkkiä  myös muun alpakanvillan sekaan. Punnitsemisen ja laskemisen jälkeen aloin laittamaan alpakanvilloja ja villisilkkiä karstan läpi. Villisilkkiä tähän tuli noin 10% ja sen ripottelin alpakan villan päälle, kuten kuvassa näkyykin.  

Villat menossa karstaan















Videolla "makkaraa" tulossa karstasta

Kun "makkarat" olivat tynnyreissä se lähti venyttäjään ja siitä spinneriin, missä lankaan aloi muodostua  jo hieman kierrettä. Sen jälkeen se mini vielä kertaimeen, jolloin siitä tuli 2 säikeistä lankaa. Kartiolle kierittämisen jälkeen lanka vielä höyrytettiin ja se tuli valmiiksi. Osasta kartiolla höyrytetystä langasta tehtiin myös pieni mallivyyhti, joka esiintyykin näissä seuraavissa kuvissa.



Videota venyttäjästä

Lanka spinnerissä


Kuvassa juuri valmistunut vyyhti













Langasta tuli mielestäni aika kiva ja nyt pitäisikin seuraavaksi keksiä, että mitä siitä valmistaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti