maanantai 17. elokuuta 2020

Kevät ja kesäloma!

Pitkästä aikaa uutta postausta tännekin! Paljon on kerennyt kevään ja kesän aikana tapahtumaan ja ajattelin tehdä tällaisen tiivistelmän mitä kaikkea on tullut tehtyä.

Huhtikuun lopussa lähdin työssäo Ompelimo Oliinaan, siellä olin noin kuukauden verran ja pääsin sinä aikana  tutustumaan mitä ompelimossa oikein tehdään. Opin myös paljon uusia asioita esimerkiksi vaatteiden korjaamisesta. Minulle iski myös pieni saumurin hankinta kuume, kun ompelimme trikoota jonkin verran. Päätinkin työssäoppimisen jälkeen sellaisen hankkia ja nyt olenkin iloinen saumurin omistaja!

Tässä kuvia töistä, mitä ompelimossa tein.
Kuvassa on tekeillä tyynyliinan pinta, missä on hyödynnetty vanhoja lakanoita ja pitsiverhoa.


Pääsin kokeilemaan makramea myöskin kunnolla ja tein pari amppelia, sekä purkin mikä sopii niiden sisään. Näihin laitettiin saksia, kyniä ja muita ompelimo ompelutarvikkeita.

Valmis amppelia!


Korjasin revenneen napin läven ottamalla kangasta taskusta ja korjasin myös takin helman käsin.

Taskusta leikatun palan korvasin mustalla


Paikattu!

Samoin myös tasku!



















Jennyn kanssa saatiin idea keppihevosen valmistus kurssista ompelimossa viimeisillä päivillä ja sellainen sitten toteutuikin 30.6. Kurssi vaati paljon suunnittelu työtä ja kaiken kaikkiaan minulla taisi mennä noin viikko valmisteluihin. Kurssia markkinoin instagramissani @almanhepat ja facebookissa AlmanHepat. Jenny markkinoi kurssia myöskin samoissa paikoissa.
Kurssille ilmoittautui peräti 13 osallistujaa, jotka olivat 7-13 vuotiata. Mukana oli myös yksi aikuinen opettelemassa kepparin teon saloja. Kurssi onnistui hyvin, vaikka aika meni tiukille. Sitä ei pystynyt oikein ennustamaan kuinka paljon aikaa menee kurssin ollessa ensimmäinen mitä ikinä pidän. Kaikki osallistujat olivat hyvin tyytyväisiä ja toivoivat kun kovasti jatkokurssi.

Kurssilaiset työnteossa

Kurssin mainos













Kesäloma meni pitkälti neuloessa,virkatessa ja mökkeilessä. Pari hattua tuli kuitenkin ommeltua niiden lisäksi. 

Juhannus sukat
Pitsisukat äidilleni
Prototyyppejä keooarikurssille


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti