keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Oman keppihevosmalliston tekemistä

Olemme tekemässä näyttelyä Salon kauppakeskus Plazaan luokkamme kanssa. Itse olen valmistamassa sinne keppihevosia. 





Minulla on muutama hevonen jo valmiina (yllä olevissa kuvissa), mutta suunnittelin vielä 7 hevosta lisää paperille luonnostelen. Seuraavana päivänä aloinkin jo leikkaamaan paloja ja ompelemaan hevosia kasaan. Tein myös uusia kokeiluja näihin hevosiin. Kokeilin esimerkiksi leveämpää kappaletta päähän, tuotemerkkejä ja ”realistisia” sieraimia. 

Inspiraation hevosiin sain erillasista roduista ja ratsastuslajeista, eli tavoitteena oli valmistaa hyvin erilaisia hevosia, joista jokaiselle olisi oma suosikkinsa.

Hevosten valmistus on sujunut aika kivasti ja ainakin vielä olen hieman jopa suunniteltua aikatauluani edellä. Uusista kokeiluista nuo ”realistiset” sieraimet ja tuotemerkit otin jopa tilausvalikoimaan, sillä tykkään niistä itse hirmuisesti. 

Näistä merkeistä olen haaveillut jo pitkään ja vihdoin sain sen toteutettua.

Tässä kuvassa näkyy hyvin leveämpi keskikappale otsan alueella, sekä sieraimet.





Vaarini kanssa suunnittelimme ja valmistimme hepoille oman telineen, josta kuvia alempana. Tämä onnistui todella hyvin ja on mukavan kevyt ja helppo kuljettaa näyttelytilaan.

Telineessä on paikka jopa 7 hevoselle ja niitä saa molemmin puolin!



Vielä olisi varusteita ja viimeistelyjä tekemättä, mutta niiden valmistus alkaakin loppu viikosta ja jatkuu ensiviikolla milloin hevosten pitäisi olla myös valmiina.

Innolla odotan miten näyttely sujuu ja millaisia kommentteja tuotteeni saavat. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti