torstai 19. maaliskuuta 2020

Kiertotalous




Kiertotalous on paljon enemmän, kuin vain syntyneen jätteeen kierrätystä. Se on uusi talousmalli, jossa tuotanto ja käyttö suunnitellaan siten, että jätettä ei synny, vaan materiaalit ja niiden arvo säilyvät kierrossa. Lisää kiertotaloudesta voit lukea tästä linkistä!

Kuvahaun tulos: mitä tarkoittaa kiertotalous
Tässä kuvassa havannoillistuu hyvin miten kiertotalous toimii.


















Itse pyrin aina kierättämään mahdollisimman paljon omassa 4H-yrityksessäni, AlmanHepat. Esimerkiksi kaikki laatikot missä hevoseni lähetän ovat kierrätettyjä ja suurinosa myös varusteidentekoon käytettävästä materiaalista on kierätetty.  Pyrin siis aina ottamaan minulle käyttökelposia materiaaleja, joita voisin hyödyntää tuotteissani. Pyrin niistä myös tekemään sen verran laadukkaita, jotta ne kestäisivät käyttöä ja näyttöä.

Itse innostuin hirmuisesti tästä aiheesta ja päätinkin valmista keppihevosilleni parit varusteet! Näin syntyikin loimet, jotka ovat tehty vanhasta  pöytäliinasta ja verhosta, mitkä olen joltakin pelastanut käyttööni. Kiinityksissä käytin vanhassa laukussa olleita solkia ja nahkapalasia, mitä minulta on jäänyt itseltäni yli varusteita tehdessä. Nyt kelpaa hevosteni viileissä kevät ilmoissa tarhailla ulkona!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti